keskiviikko, 27. helmikuu 2008

luopumista ja leikkiä

Tänään aloitin Tulen kanssa treenaamaan toisten koirien ohitusta lenkillä. Asia ei ole mikään erityinen ongelma, mutta haluan, että tulevaisuudessa Tuli tulee viereeni ja ottaa kontaktin minuun, kun toinen koira tulee vastaan. Seisoin Tulen kanssa ulkona, ja kun toinen koira tuli näköpiiriin, odotin että Tuli vilkaisee muualle ja palkkasin siitä. Toki Tuli oli kiinni remmissä, ettei se pääse vahvistelemaan itseään ryntäämällä toisen koiran luo. Hyvin nopeasti Tuli alkoi tarjota toisen koiran katsomisesta luopumista, eli se haki kontaktia minuun kun toinen koira oli näköpiirissä. Jee! Tämän rinnalla opetin Tulelle häiriöttömässä ympäristössä "tässä" sanaa, joka tarkoittaa että Tuli kulkee oikealla puolellani kyttäämättä muita, mutta sen ei tarvi olla varsinaista tottisseuraamista. Tämäkin menee namin avulla ihan kivasti, kun vahvistetiheys on suuri. Tosin Tuli ei osaa vielä yhdistää "tässä" sanaa liikkeeseen, vaan enemmänkin nami kädessä toimii sille vihjeenä. Mutta tänään olikin vasta ensimmäinen kerta, kun tuota tehtiin.Yllätyin kuinka hyvin Tuli oli motivoitunut namiin, eikä sitä kauheasti häirinneet ne toiset koirat.

Kentällä sitten treenailtiin samoja vanhoja. Ensin hieman perusasentoa. SEinän vieressä Tuli jää hieman taakse. Kai se kokee seinän hieman ahdistavaksi. Täytyy vain kiinnittää asiaan huomiota ja treenata vähän matalampien juttujen vieressä tai ottaa etäisyyttä seinästä.Nyt tuli ensimmäistä kertaa mukaan se, että Tuli hyvin mielellään pomppi vieressäni, eli koetti tavoitella kädessä olevaa namia. Se vähentyi kyllä, kun sillä ei vaan saavuttanut mitään, mutta täytyy siihenkin kiinnittää huomiota, ettei Tuli jää liikaa "kiinni" siihen naminyrkkiin.Ilman seinää paikka on sillai parempi, että Tuli on oikealla kohdalla, mutta sitten taas mielellään kääntyy siten, että asento "aukeaa" takapäästä. Siksi haluaisin harjoitella vielä pääasiassa seinän vierellä. Tulen tekemisen intensiivisyys on jotain aivan mahtavaa, upea keskittymiskyky noin pienellä pennulla.

Kotona täytyy alkaa ottaa myös istumisia ja maahanmenoja, jotta Tuli oppii tarjoamaan muutakin kuin kontaktia. Pari kertaa olen ottanut niitä siten, että istumisessa nami on nyrkissä ja nyrkki pennun pään yläpuolella. Oikeasta toiminnasta palkka. Maahanmenossa taas naminyrkki on maassa, ja kun pentu menee maahan, tulee palkka. Maahanmeno olikin yllättävän vaikeaa Tulelle, poika alkoi jo ihan turhautua. Autoin sitä sillä tavalla, että liikutin hyvin hitaasti naminyrkkiä kauemmas. Viimein Tuli tajusi mennä pari kertaa maahan. Toivottavasti seuraavalla kerralla tulee nämä hieman helpommin. Luulisi kyllä, kun Tuli on kaiken oppinut niin tosi nopeasti.

maanantai, 25. helmikuu 2008

hakua

Tuli oli lauantaina mukana hakutreeneissä, ensin tallomassa aluetta. Pikkupoika tutki metsää kyllä kovin itsenäisesti ja reippaasti. Ihmisten huomio ja rapsutukset kelpasivat myös. Tallaamisen jälkeen Tulelle tehtiin makkararinki. Poika oli ihan haltioissaan, eikä olisi mitenkään suostunut lähtemään pois autolle, joten jouduin viemään sen väkisin :) Seuraavaksi vois kyllä ottaa jo helppoja tuuli-ilmaisuja, motivaatio kun on ainakin kohdallaan eikä tuo arkaile ainakaan nyt mitään.

torstai, 21. helmikuu 2008

Seuraamista edelleen

Otin Tulen kanssa aika pitkät treenit. Olimme siis kentällä. Kentälle mennessä Tuli haki kivasti kontaktia, eikä aikonutkaan rynnätä muiden kentällä olijoiden luo. Nopeasti se on ehdollistunut, että kentällä touhutaan kaikkea kivaa. Palkitsin sen muutamia kertoja namilal aktiivisesta kontaktista, mutta vielä enemmän annoin kehupalautetta.

Ensin sivullaoloa seinän vieressä. Tuli tuli jo oikein mallikkaasti sivulle ja ellen ehti palkannut, se nosti myös kontaktin. Välillä se jäi hieman taakse. Silloin palkitsin sen vähän eteen, eli saadakseen palkkion Tulen piti tulla oikealle paikalle. Otin aika pitkän sarjan, jossa ensin liikuin seinän vieressä muutaman askeleen eteenpäin ja sen jälkeen ilman seinää. Tuli pysyi melko suorassa ilman seinääkin, mutta on se seinä hyvä "tuki" noissa ensimmäisissä toistoissa. Siitä olen tyytyväinen, että Tulen tekeminen oli ehdottoman intensiivistä. Koetin siis pitää huolen myös siitä, että vahvistetiheys on riittävä, jotta tekeminen säilyisikin tuollaisena. Pienen tauon jälkeen otin toisen samanlaisen sarjan ja se meni myös yhtä hyvin. Hienoa! Kohta voin alkaa odottaa, että Tuli myös istuu sivulle. Ja sitten miettiä, että kumpaa kautta haluan sen tulevan perusasentoon. Luultavasti takaa kiertäen (tuon kokoiselel urokselle helpompi), mutta katsotaan vielä.

Sivullaolojen lisäksi leikitin Tulta patukalla. Aluksi leikkiminen oli vähän hajamielisempää, mutta kun Tuli syttyi kunnolla :) ja rentoutui, alkoi se leikkiä paremmin. Leikki on kuitenkin toistaiseksi paljon intensiivisempää ja vahvempaa sisällä, joten ehkä on parempi tehdä se ensin varmaksi sisällä ja sitten vasta enemmän käydä leikkimässä häiriöllisissä paikoissa. Tuli ei vielä(kään) tuo lelua takaisin voitettuaan sen, mutta uskon että se sieltä alkaa tulla, kun vaan pidetään leikkiessä hauskaa. Tuumallakin kesti aika kauan ennen kuin se tajusi, että sitä lelua voi tosiaan tuoda takaisinkin.

Lopuksi otin kolme luoksetuloa. Sari piti Tulta kiinni. Kaksi ensimmäistä luoksetuloa olivat ihan lyhyeltä matkalta. Pyrin vahvistamaan sitä, että Tuli tulee oikeaan paikkaan eteeni aj saa palkan siitä. Hyvin se siihen tulikin, mutta aavistuksen se aina väistää jommalle kummalle sivulle vinoon. En vielä puutu tuohon muutoin kuin koettamalla itse olla kuormittamatta koiraa tuossa. Viimeinen luoksetulo oli pidempi, siinä halusin korostaa enemmän vauhtia ja intoa. Hyvin ja lujaa meni :)



keskiviikko, 20. helmikuu 2008

kaupungilla

Tänään käytiin Tulen kanssa kaupungilla sosiaalistumassa. Ei poika pelännyt mitään (eikä enää syönyt armotonta määrää kiviä), käveli reippaasti ja morjesteli vastaantulijoita. Muutama pysähtyikin silittelemään poikaa, joka otti tervehtijät iloisesti vastaan kuraamalla heidän vaatteet :) Tuli otti myös minuun todella paljon kontaktia, vaikkaei ollut edes mitään nameja taskussa. Kävellessäkin tillitti pitkiä jaksoja silmiin. Omituista :D Hämmentävän iso muutos on pojassa tapahtunut, kun nyt se vaikuttaa todella todella kontaktihakuiselta ja avoimelta, kun pentutestissä tai muutoinkaan sen ikäisenä sitä ei juuri ihmiset kiinnostaneet. Koetan siis parhaani mukaan vahvistaa tuota avoimuutta.

Kaupungilla tuli kyllä vastaan monenlaista: busseja jotka rämisee kivikadulla, patsaita, erilaisia ihmisiä, lastenvaunut, sauvoilla kävelevä vanhus, ritiläpintoja, portaita jne. Enää pulutkaan ei olleet Tulen mielestä pelottavia. Kaikkein mielenkiintoisin asia oli oma peilikuva näyteikkunoissa :)

Ulkoilun lisäksi poikettiin myös Luontokaupassa katselemassa laulavia pehmolintuja.

Nyt illalla mennään vielä tottiskentälle. Otan varmaankin sivullaoloa ja leikkiä, ehkä myös luoksetuloja.

keskiviikko, 13. helmikuu 2008

lisää seuraamista

Tänään otin taas muutaman sarjan perusasentoa Tulen kanssa. Nyt tosin ei ollut seinää käytettävissä. Tuli hakeutui hyvin sivulle, mutta ilman seinää oli hankala saada se tulemaan täysin suoraan. Jouduin siis normaalia enemmän ohjaamaan namilla ja ottamaan askeleita eteenpäin. Ihan hyviä toistoja tuli monta, mutta vielä tarvii harjoitella seinän vieressä, ennen kuin oikea asento varmistuu.

Lisäksi otin namin kanssa muutamia luoksetuloja ihan lyhyeltä matkalta. Palkkaan Tulen siis namilla edestäni, eli se seisoo siinä kohdassa, johon toivon sen myöhemmin tulevan luoksetuloissa. Istumista en vielä ota kuvioon mukaan, koska harjoituksen päätarkoitus on kuitenkin palkita itse luoksetulosta. Namin paikka vain pohjustaa tulevaa oikeaa paikkaa. Lopuksi otin vielä yhden luoksetulon pidemmältä matkalta. Intoa oli mukavasti ja tänään Tuli keskittyä erinomaisesti koko treenin ajan.

Lenkillä muuten jätkä piti oikein mainiosti kontaktia, eli harjoitukset on menneet perille sillä saralla.