Lisäksi otin namin kanssa muutamia luoksetuloja ihan lyhyeltä matkalta. Palkkaan Tulen siis namilla edestäni, eli se seisoo siinä kohdassa, johon toivon sen myöhemmin tulevan luoksetuloissa. Istumista en vielä ota kuvioon mukaan, koska harjoituksen päätarkoitus on kuitenkin palkita itse luoksetulosta. Namin paikka vain pohjustaa tulevaa oikeaa paikkaa. Lopuksi otin vielä yhden luoksetulon pidemmältä matkalta. Intoa oli mukavasti ja tänään Tuli keskittyä erinomaisesti koko treenin ajan.
Lenkillä muuten jätkä piti oikein mainiosti kontaktia, eli harjoitukset on menneet perille sillä saralla.
Kommentit